Suomi digitaalisten henkilötietojen edelläkävijäksi – maailman johtavat asiantuntijat Helsingissä elokuussa

Palvelujen digitalisoituminen on synnyttänyt kasvavan määrän henkilötietojen kertymistä eri palveluntarjoajille. Samaan aikaan kuluttajien luottamus henkilötietojen asialliseen käyttöön on heikentynyt.

Suomalaiset asiantuntijat, aktivistit ja yritykset ovat eturintamassa kehittämässä tulevaisuuden mallia digitaalisten henkilötietojen hallintaan. Tavoitteena on rakentaa maailmanlaajuinen toimintamalli, jossa yksilö voi itse määritellä millaisin ehdoin hänen tietojaan käytetään. Reilu datatalous hyödyttää kaikkia ja avaa uusia mahdollisuuksia eettisesti kestävään liiketoimintaan.

Liikenne- ja viestintäministeriön tänään julkaisema raportti (https://www.lvm.fi/-/suomi-toimii-omadata-mallin-suunnannayttajana-980281), Sitran IHANⓇ-hanke ja elokuussa Helsingin Kulttuuritalolla järjestettävä MyData 2018 -konferenssi vievät maailmanlaajuisten yhteisten pelisääntöjen kehittämistä aimo harppauksen eteenpäin.

”Toukokuussa 2018 voimaan astunut EU:n tietosuoja-asetus GDPR on merkittävä askel oikeaan suuntaan. Tämä asetus ei kuitenkaan yksin riitä takaamaan oikeudenmukaista tietoyhteiskuntaa tai ruokkimaan innovatiivista liiketoimintaa ja teknologiaa. Tarvitsemme uusia käytäntöjä ja työkaluja, joilla oikeudet toteutetaan käytännössä. Siksi tarvitsemme MyDataa”, selittää raportin toimittanut Antti Poikola, Aalto-yliopiston tutkija ja yksi kansainvälisen MyData-verkoston perustajista.

MyData on 2010-luvulla syntynyt kansainvälinen ilmiö, uudenlainen ajattelumalli ja tulevaisuuden kuva. Tämän päivän päätöksillä on suuri vaikutus siihen, syntyykö oman datan jakamiseen ja hallintaan yhteisiä standardeja kuten aiemmin rahansiirtoihin pankkien välillä, matkapuheluihin tai sähköpostiin, vai jatkuuko muutaman jätin valta datamarkkinoilla.

MyData 2018 konferenssi pureutuu tietosuoja-asetuksen vaikutuksiin ja tuo alan pioneerit ja teknologiajätit Suomeen

Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia yrityksille ja kansalaisille punnitaan elokuussa, kun kolmatta kertaa järjestettävä MyData-konferenssi tuo henkilötiedon ammattilaiset ympäri maailmaa Helsinkiin. Esiintyjäkaartiin kuuluu yli sata kotimaista ja kansainvälistä huippuasiantuntijaa mm. Googlelta, BBC:ltä ja F-Securelta.

”Konferenssiin saapuu arviolta 800 henkilöä yli 30 maasta. Mukana on liike-elämän johtajia, yrittäjiä, teknologian kehittäjiä, juristeja, yhteiskuntatieteilijöitä ja aktivisteja. Keskustelujen aiheina ovat uusi liiketoiminta, tekoälyn ja henkilötiedon etiikka, tietojärjestelmien yhteentoimivuus sekä henkilötiedon yhteiskunnalliset vaikutukset”, kuvailee MyData-konferenssin projektijohtaja Viivi Lähteenoja.

Kulttuuritalolla 29.-31.8.2018 järjestettävän konferenssin pääkumppani on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Konferenssin järjestävät Open Knowledge Finland ry ja Aalto yliopisto yhteistyössä ranskalaisen ajatuspajan Fingin kanssa. www.mydata2018.org

Lisätietoja:

Antti ‘Jogi’ Poikola
Ohjelmapäällikkö, MyData 2018
Aalto-yliopisto
jogi@mydata.org
+358 44 337 5439

Riikka Kämppi
Viestintäpäällikkö, MyData 2018
riikka@mydata.org
+358 40 5729733
www.mydata2018.org

MyData-konferenssi järjestetään kolmatta kertaa 29.-31.8.2018 Helsingin Kulttuuritalolla. Konferenssi on maailmanlaajuisen MyData-verkoston lippulaivatapahtuma, joka kokoaa monialaisen yleisön oppimaan toisiltaan ja rakentamaan toimivaa datataloutta ja reilua tietoyhteiskuntaa.

Open Knowledge Finland ry on vuonna 2012 perustettu yhteisölähtöinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä ja avoimen yhteiskunnan kehittymistä.

Aalto-yliopisto on monitieteinen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.

Fing on riippumaton ranskalainen voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio, joka löytää, luo ja jakaa uusia ja käytännöllisiä ideoita, jotka ennakuóivat digitaalisia muutoksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.